Aiheet

tiistai 29. toukokuuta 2012

Hyvää alkukesää!

Kevät on jo vaihtumassa kesäksi, ja viime päivityksestä on kulunut hirmusti aikaa! SORRY! On ollut nämä käsityöharrastukset vähän jäissä, mutta uutta on pian tulossa!

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Värjäys reaktiiviväreillä osa 1.

Käsityökoulu alkoi taas pitkältä tuntuneen Joulutauon jälkeen, ja vuosi alkaa tutustumalla eri värjäystekniikoihin. Kuullostaa kivalta ja jännältä! 

Tarvitset: kumikäsineet, suojapuku/esiliina, ämpäri, värjäys saavi tms suuri astia, sekoituskeppi, värjättävää kangasta, sitomistarvikkeita (esim. puuvillalankaa, kumilenkkejä, pyykkipoikia), glaubersuolaa, kevytsoodaa, väripigmenttejä.

Leikkasimme valkoisesta ylijäämä lakanakankaasta sopivia paloja kokeiluihimme, about 40 x 40 cm (mikä tahansa pesty ja valkoinen/vaalea kangas käy). 
Mielikuvitusta käyttäen sidoimme paloihin solmuja, lenkkejä, ryppyjä, ompeleita, kurttuja, yms. Sitomiseen sopii hyvin kumilenkit, pyykkipojat tai lanka. 

SITOMINEN:
Kangaspalat sidottuina ennen värjäystä
Kiedo kumilenkit tai lanka tiiviisti ja tiukasti kankaan ympärille, niin saat selkeitä kuvioita. Jos väriluos pääsee imeytymään kankaaseen myös löysän sidonnan alle, tulee kuviosta haaleita ja epäselviä. Kokeilemalla löydät omat suosikkisi. Mutta kuten usein käsitöissä; on mahdotonta tehdä kahta täysin samanlaista!

Herneitä + kumilenkit
Tähän tilkkuun kokeilin tasaisten pikku ympyröiden tekoa niin että ympyrän keskellä on herne (tavallinen kuivattu herne) ja sen ympärille on sidottu kumilenkki. Yritin saada yhdeksän samanlaista kuviota suunnilleen tasaisin välein kankaanpalalle. 

Toisen palan taittelin kulmasta kulmaan haitarille, ja sitten koko pötkön kaksinkerroin, ja sidoin kolmesta kohtaa kumilenkit käärön ympärille. 

Tämä tilkku on sidottu vaalealla puuvillalangalla (huom: värjätystä langasta saattaa lähteä väriä!). 
Kangaspalan keskikohta (kuvassa vasemmalla) on sidottu kahdesta kohtaa eli näihin muodostuu jonkinlaiset sisäkkäiset renkaat. Ja sitten vielä nelisnurkkaisen palan kulmat on koottu yhteen (kuvassa oikealla) ja sidottu ne yhdestä kohtaa. 

Tämäkin tilkku on sidottu puuvillalangalla. Epämääräinen mytty syntyi sitomalla kankaan keskelle yksi rutistus (ympyrä), laskostamalla + rutistamalla kulmat ja sitomalla ne langalla ympäri. Ja sitten vielä muutama löysä kierros langalla koko mytyn ympäri. 


VÄRJÄYS JAUHEMAISILLA REAKTIIVIVÄREILLÄ - YLEISET OHJEET

-punnitse värjättävä kangas kuivana
-laske veden määrä, sopiva liemisuhde on 1:20 (1 osa kangasta + 20 vettä) Batiikissa vähempikin riittää, koska värin ei tarvitse olla tasainen.
-laske värin määrä ja sekoitettavien värien suhde
-mikäli sinulla ei ole tosi tarkkaa vaakaa käytössä, muuta värin paino tilavuudeksi  suhdetaulukon avulla (huom. eri väreillä on eri painotilavuus!)
-laske suolan määrä, n.75g/vesilitra
-laske soodan määrä, n.60g/vesilitra
-liota väripigmentit pieneen määrään haaleaa vettä
-laske hanasta mahdollisimman kuumaa vettä (n.60 astetta) ja mittaa loppu vesi värjäysastiaan
-lisää värit ja sekoita hyvin
-laita kangas liemeen ja sekoittele 5-10 minuuttia
-poista kangas ja lisää väriliemeen glaubersuola (myös tavallinen suola käy), sekoita hyvin
-laita kangas takaisin väriliemeen ja liikuttele tunnin ajan
-nosta kangas pois ja lisää sooda sekoittaen väriliemeen. Laita kangas takaisin ja liikuttele vielä noin tunnin ajan
-huuhtele hyvin kunnes huuhteluvesi on kirkasta. Kaada kiehuvaa vettä kankaan päälle saadaksesi loputkin irtovärit pois.
-valmis kangas pestään 60 asteessa


Valitsimme porukalla että tekisimme rubiininpunaisen ja turkoosin väriliemen. Sattuikin omat suosikkivärini!

VÄRIEN LASKEMINEN:

1. Rubiininpunainen
liemisuhde 1:40
kangasta 500g
vettä 0,5x40=20l (2 ämpärillistä)
väri 5% 500x0,05=25g
25g/0,51=n.50ml
suola 75g/l  20x75=1500g
sooda 60g/l  20x60=1200g

2. Turkoosi
liemisuhde 1:40
kangas 600g
vettä 0,6x40=24l
väri 3%  600x0,03=18g
18g/0,77=n.23,5ml
suola 24x75=1800g
sooda 24X60=1440g

Tilkut rubiininpunaisessa liemessä

Upea väri!

Tilkut turkoosissa

Huuhtelu
Solmut ja kumpparit avataan ja huuhdellaan kankaat hyvin, sitten ripustetaan ne kuivumaan. 
Värjäys jatkuu seuraavalla kerralla ... 

lauantai 14. tammikuuta 2012

Huovutettu laukku osa 2.

Huomasin juuri että en tainnut muistaa laittaa syksyllä kässäkoulussa huovutetusta laukusta kuvaa valmiina. Ei siitä kovin hyvää valokuvaa ole otetukaan, mutta tässä malliksi yksi. Näyttää vähän sekavalta tuossa valossa, sorry! 
Huopalaukku

torstai 12. tammikuuta 2012

Lisää pöllö-pipoja

Toinen viikko vuorotteluvapaata menossa, ja puikot sekä koukut ovat olleet kuumina. Ikävän harmaata ja pimeetä tuo talvisää täällä Suomessa, mutta onneksi sähkövalot toimii! Ja kivan väriset neulelangat piristävät mukavasti!






Pöllöpipot ovat litteinä aika ilmeettömiä verrattuna siihen miten ilmeikkäitä ne ovat päässä! Riippuen kuinka syvälle päähän hatun vedät tai mihin suuntaan korvat näyttää.

torstai 5. tammikuuta 2012

Possu- ja kana-pipo

Possu-pipo

Possu-pipot

Possu-pipot on neulottu samalla lailla kuin aikaisemmat pöllö-pipot. Lankana possuissa on vaaleanpunainen Novitan Softy. Silminä on pienet napit, ja kärsä on virkattu ympyrä joka on kiinnitetty ompelemalla pipoon. 


Kana-pipo

Kana-pipo

Kana-pipo

Kana-pipo
Kana-pipo on myös neulottu samalla perusohjeella kuin pöllöt ja possukin, mutta päälaen sauma on ommeltu kiinni niin että sauma muodostuu edestä taakse (eikä sivuttain oikealta vasemmalle). Kana on neulottu kaksinkertaisella langalla  Novitan Palma + Nalle. Jalat on neulottu keltaisella 7-veljestä langalla putkena ja kiinnitetty ompelemalla korvaläppien päihin, ja kolme varvasta on virkattu. Myös heltta on virkattu, nokka on huovutettua villaa ja silmät pienet mustat napit. Kanan pyrstöksi on solmittu pätkät erilaisia valkoisia lankoja.


Tämä pipo päässä näet aamun ruuhkabussissakin hymyileviä kasvoja!

maanantai 2. tammikuuta 2012

Ihanaa uutta käsityövuotta 2012

Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille!


Uusi vuosi ja unelmat toteutuu - jäin vuorotteluvapaalle ja yksi unelmani on voida keskittyä enemmän käsillä tekemiseen, mallien suunnitteluun ja luovuuteen! Paljon olisi ideoita ja ajatuksia, mutta katsotaan nyt mitä sitä ehtii ja jaksaa?! 
Yksi ajatus olisi saada ne monet puikoille jääneet keskeneräiset työ nyt valmiiksi! Esim yksi kirjoneulevillapaita itselleni on odottanut hihojen viimeistelyä (n. 5cm puuttuu) ja palojen yhdistämistä ja parikin vuotta. Ja kaappien kätköissä on monta monta muutakin työtä viimeistelyä vaille... 
Ja uusia ideoita olisi myös takataskussa: neulottua, huovutettua, virkattua, ommeltua, Tildaa, jne. Noita humoristisia pöllöpipoja aion tehdä lisää, niitä pari ystävää onkin jo kysellyt. 


Ahkeraa alkuvuotta 2012!

sunnuntai 25. joulukuuta 2011

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Silmukkamerkit

Käsityöliikkeistä voi ostaa mitä moninaisimpia tarvikkeita ja työkaluja neulontaan. Osa niistä on mielestäni lähes sarjaa "turhakkeet", hyvin olen pärjännyt ilmankin, mutta jotkut keksinnöt ovat näppäriä ja helpottavat neulomistyötä. 
Jos tarvitset silmukkamerkkejä esim merkitsemään millä kohtaa puikolla tulee kavennus tai lisäys, tai haluat vaikka merkitä pyöröpuikolla kerroksen vaihtumisen, on silmukkamerkki paikallaan! Tähän hommaan käy myös jostain langanpätkästä tehty silmukka joka toimii silmukkamerkkinä. Huomioi kuitenkin että langanpätkästä voi irrota väriä tai värillisiä kuituhahtuvia jotka jäävät neuloessa työhösi kiinni. Valitse siis samansävyinen lanka kuin työsi on, tai mahdollisimman vähän nukkaavaa lankaa. 
DIY vinkkini on että "tee se itse" merkin saat mistä tahansa sopivan kokoisesta renkaasta. Sähköhammasharjan harjoissa on yleensä värilliset pikkurenkaat joilla voit merkitä perheenjäsenten omat harjat, renkaat sopivat loistavasti myös silmukkamerkeiksi. 
Hammasharjan muovirengas silmukkamerkkinä

Tee se itse silmukkamerkki
Mikä tahansa muovirengas käy, jos se vain sopii käyttämiisi puikkoihin. 
Sopivan renkaan voit löytää myös mainoskuulakärkikynän varresta, kerää eri väriset ja käytä värikoodeja neuloessasi! 

Pöllöjä

Pöllöpipo

Pöllöpipo heijastinsilmillä

Unelias pöllöpipo

Harmaa-pinkki pöllöpipo

Isosilmäinen pöllöpipo

torstai 15. joulukuuta 2011

Pöllöpipot

Pöllöpipot
Uusin innostukseni ovat nämä hauskat ilmeikkäät pöllöpipot! Näin jossain kuvan missä pikkuvauvalla oli päässä söpö pöllö-hattu, ja sain siitä inspiraation tehdä pöllöpipoja myös aikuisille. Pöllö on jotenkin viehättävän kömpelö hahmo isoine silmineen. 
Pengoin suurehkoa lankavarastoani ja keksin että kerrankin mulla on aidosti sellainen idea mihin saa käytettyä langan jämät ja kerien loput! Kaikki paksuudet ja materiaalit pääsivät nyt käyttöön, varsinkin pörröiset ja tosi paksut langat, niille onkin ollut vähän vaikea keksiä hyötykäyttöä. Alla olevan ohjeen silmukkaluvut ja mitat ovat vain suuntaa-antavia, tässä voi todellakin antaa mielikuvituksen lentää ja soveltaa niin paljon kuin kehtaa! Lapsen hattu syntyy samalla periaatteella, silmukkamäärää ja kerroksia vähän vähentämällä.


Vaiheet: 
1. neuloin pöllöpipon hattuosan
2. letitin langoista solmiamisnauhat korvaläppiin
3. virkkasin päälaen sauman kiinni
4. solmin langoista korvatupsut yläkulmiin 
5. virkkasin silmät + nokan 
6. ompelin napit + silmät sekä nokan kiinni pipoon


Neuloin hatut yläreunasta aloittaen, eli suunta ylhäältä alaspäin kohti korvaläppiä. Loin aikuisten hattuihin 52-56 silmukkaa nro 6 pyöröpuikoille. Käytin paksuimmat langat yläosaan (esim Novita Teddy), tai neuloin kaksinkertaisella langalla joista toinen voi olla vaikka joku pörröinen mohairlanka. Tässä voi kokeilla myös villejä väriyhdistelmiä. 
Neuloin sileää aina oikein neuletta suljettuna pyöröneuleena, esim n. 15 cm tai sen verran kun juuri siitä lankakerästä sattui riittämään. Jossain matkan varrella kavensin 2-4 silmukkaa niin että hattu kapenee vähän "pöllön korvien" alapuolelta.
Pöllöpipo aloitetaan yläreunasta
Seuraavaksi vaihdetaan toisenlaiseen, ohuempaan (esim. Novita Isoveli) ja sopivan väriseen lankaan, ja samalla vähän ohuempiin pyöröpuikkoihin. Valitse langan mukaan sopivat puikot.
Pöllön silmien korkeudella vaihdetaan lankaa
Sileää pyöröneuletta jatketaan uudella värillä ja uusilla puikoilla
Kun olet neulonut toisella värillä jonkin matkaa (n.5 cm) voit sovittaa pipoa vetämällä sen päähäsi ja jatkaa sileää pyöröneuletta kunnes yläosa on sopivan korkuinen, ja on aika aloittaa kavennukset otsan kohdalla. 
Silmukat päätellään otsan kohdalla
Päättelin otsan kohdalta 6-8 silmukkaa, sovittamalla selviää oikea haluttu leveys ja silmukkamäärä. Tämän jälkeen jatkoin neuletta pyöröpuikoilla edestakas neuleena, eli nurjalla puolella neuloin nurjaa ja oikealla puolella oikeaa. Kavensin joka toisella kerroksella reunasta vielä pari silmukkaa kummaltakin puolelta, niin että "naama-aukon" reunat pyöristyvät mukavasti eikä aukosta tule kulmikasta. Kaikkiaan aukon leveydeksi tuli siis noin 12 silmukkaa, eli ei kannata heti päätellä liikaa silmukoita! 


Jatkoin edestakas neuletta taas noin 5 cm, ja sitten päättelin niskasta silmukat samalla lailla kuin aiemmin otsan kohdalla. Ensin päätellään 5-7 silmukkaa keskeltä, ja sit seuraavilla kerroksilla molemmista reunoista vähitellen muutama silmukka. Nyt sinulla on siis puikoilla kaksi erillistä silmukkaryhmää = oikea ja vasen korvaläppä. 
Itse tykkään neuloa molemmat läpät yhtäaikaa, eli etsin lankakerästä langanpään myös kerän sisältä, ja niin juoksutan lankaa kirjamellisesti molemmista päistä yhtäaikaa. 
Neulotaan korvaläpät
Kavensin korvaläppiä molemmista reunoista, ja kun silmukoita oli jäljellä 3-4 per puoli, päättelin ne yhteen. 
Jätä sopivan pitkät langanpäät niin voit letittää ne mukaan nauhoihin!
Letitetyt nauhat
Leikkasin sopivan värisistä langoista pätkät, vedin ne läpi korvaläppien kärjistä ja letitin sopivan mittaisiksi. Nauhat voi solmia leuan alta kiinni niin ei pipo lähde myrskyssäkään lentoon! Tai jos haluaa, nauhat voi jättää vain lyhyiksi koristeiksi. Jos haluat voit virkata reunaan erivärisellä langalla reunuksen, kuten alempana kuvissa olevassa sini-oranssi sävyisessä pöllöpipossa. 


Pöllöpipon runko on nyt valmis, ja seuraavaksi ommellaan tai virkataan päälaki kiinni. Huomaathan ommella reunan kiinni niin että etu- ja takaosa tulevat oikeaan kohtaan, ja korvaläpät sivuille. 
Aloituksen luodut silmukat muodostavat reunaan lenkkirivin jotka on helppo vaikka virkata kiinteillä silmukoilla ja suurella virkkuukoukulla. 
Yläreuna virkataan kiinni.
Korvatupsut solmitaan langanpätkistä
Yläreunan kulmiin solmin korvatupsut langanpätkistä, eli tähän voit käyttää ne lyhyetkin langanjämät! 5-10 cm langanpätkille on tässä käyttöä, toivottavasti et vielä ehtinyt heittää niitä roskiin! 


Seuraavaksi virkkasin pöllölle silmät, eli tein erivärisiä ympyröitä tai soikioita erilaisista langoista. Tähän käy myös ohuet langat. Kannattaa kokeilla myös sileiden ja pörröisten ja hapsulankojen yhdistelmiä. Kaikki käy! Myös nokan voi virkata, tai jos löytyy jotain muuta hyvää materiaalia niin leikata vaikka ylijäämä huopapaloista. Silmäteriksi kokeilin erilaisia nappeja, helmiä ja heijastimia. 


Pöllön ilme muuttuu paljon riippuen miten ja mihin silmät asetat. Kannataa siis kokeilla eri variaatioita ennenkuin ompelee ne kiinni!


Tässä esimerkkejä kuinka ilme muuttuu: