Aiheet

lauantai 1. lokakuuta 2011

Väri iloittelua

Ostin viime kesänä Tallinnan matkalta pari vyyhteä 100% villalankaa, johon ihastuin sen kauniin liukuvärjätyn värin vuoksi. Yleensä silmäni nauliutuvat punaisen eri sävyihin, mutta nyt tämä sini-vihreä-lila vei voiton. 
Ainaoikein neule
Aloitin jo neulomaan mallitilkkua josta voisin laskea silmukat ja kerrokset ja aloittaa niistä mallin suunnittelun ja mitoituksen. Mutta sitten tulin toisiin aatoksiin, neuloisinkin villapaidan viistoon, eli aloitan etukappaleen alakulmasta ainaoikein neuletta ja lisään silmukoita molemmista reunoista. Näin ei tarvitse tietää tarkkaan etukäteen silmukkamääriä. Sitten kun toinen reuna on mielestäni sopivan pituinen (=etukappaleen leveys) aloitan kaventaa toisesta reunasta. 
Viistoon neulomimen on hauskaa ja helppoa, ja näin tämmöisessä kauniisti värjätyssä langassa sen värit ja raidat pääsevät mielestäni parhaiten oikeuksiinsa. Turha tehdä monimutkaisia kuvioita tai lettejä jos jo pelkkä langan pinta on koristeellinen!


Kulmasta se lähtee

Neulottua vinoraitaa
















































Pidän tämmöisestä "luovasta neulomisesta" eli keksin ohjetta sitä mukaan kun työ edistyy. Usein malliin vaikuttaa myös oma fiilis, se miten helppoa tai haastavaa huvittaa tehdä. Ja se ajatus valmiista neuleesta muuttuu kyllä useaan kertaa työn edetessä... Tässä vaiheessa kuvittelen että ehkä virkkaan tähän paitaan etuosan yläosaan jonkinlaisia ruutuja kaula-aukon ympärille ja yhdistän virkatun neulottuun. Mutta ei se varmaan ole :-) Katsotaan nyt mitä tästä tulee. Yhden illan neulomisen jälkeen olen saanut jo vihreä kulman ja sinisen raidan valmiiksi. Tästä se lähtee!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti